Viitasen Piia on lauluntekijä Piia Viitasen luotsaama tummanpuhuvaa luomufolkkia soittava yhtye, joka on hurmannut kolmella albumillaan niin kriitikot kuin liveyleisönkin, ja raivannut Viitaselle jalansijaa suomen eturivin tarinankertojien joukossa. 
Syksyllä 2012 julkaistu Viitasen Piian debyyttialbumi keräsi lukuisia loistavia arvioita ja sai mainittavasti radiosoittoa, vaikka kyseessä oli omakustanne. Texicalli Recordsin julkaisema toinen albumi Uni onnesta toi yhtyeelle Emma-ehdokkuuden, sekä paikan Helsingin Sanomien vuoden 2014 parhaiden levyjen joukossa.
Yhtyeen loppuvuodesta 2016 julkaistu kolmas albumi Laulumaa on jatkanut nousujohteista kulkua, ja kerännyt täydet viisi tähteä niin Helsingin Sanomilta, Keskisuomalaiselta, kuin myös Ilkalta ja Pohjalaiselta. MTV.fi valitsi Laulumaan vuoden kotimaiseksi albumiksi.

 ”Viitasella on harvinainen taito laulaa itsensä suoraan kuulijan syliin ja ihon alle. Hänessä on myös jotain hyvin luonnollista ja pakotonta. Ehkä selitys on siinä, että hän alkoi näppäillä kitaraa ja tehdä omia lauluja vasta muutama vuosi sitten Nepalissa.” — HS, Mari Koppinen

BÄNDI:

Piia Viitanen (laulu&kitara)
Mikko Malmivaara (kitara)
Matias Tyni (koskettimet)
Juho Niemelä (basso)
Oskari Lehtonen (rummut)

viitasenpiia-1-3Kuva: Minttu Saarni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s